Säätyyppi muuttuu viikon sisään useaan otteeseen.

Sää on aluksi hyvin lauhaa suuressa osassa maata. Tänään on Etelä-Suomeen levinnyt hyvin lämmintä ilmamassaa. Samassa ilmamassassa olisi kesällä selkeässä, korkeapainesäässä jopa +20 astetta lämmintä. Tuuli on voimistumassa lähipäivinä. Sunnuntaina on koko maassa melko tuulista, maa-alueilla paikoin navakkaa, kuten myös maanantaina jolloin tosin Lapissa tuulet heikkenee. Maanantaina on mahdollista, että tuuli saattaa voimistua merialueilla paikoin myrskylukemiin. Maa-alueilla tuulet eivät ole puuskaisimmasta päästä, joten laajempia tuulivahinkoja ei ole odotettavissa. Maanantaina ollaan Oulun lääniä myöden suojan puolella ja siellä sateet tulevat vetenä. Etelässä sää on pääosin poutaista. Lapissa tosin pikkupakkasessa tupruttelee lunta, jälkipuolella voi sade muuttua hieman rännän sekaiseksi.

Tiistaina pohjoisesta purkautuu Lappiin kylmää ilmaa ja kylmään rintamaan kehittyy lumikuuroja maan keskiosissa. Etelässä on vielä lauhaa ja pilvistä lämpötilan ollessa selvästi suojan puolella. Lappiin vahvistuu korkean selänne ja sää on osin selkeää ja pakkanen kiristyy nopeasti -15 asteen kylmemmälle puolelle.

Mallit ovat viime aikoina alkaneet näyttää, että rintamavyöhykkeeseen kehittyy pieniä aaltoja maan etelä- ja keskiosaan, joten keskiviikkona saattaa maan etelä- ja keskiosissa sadella vähän lunta. Etelässä ollaan tosin vielä suojan puolella, joten jos jotain taivaalta tulee, on se enempikin räntää. Lapissa kylmässä ilmamassassa on edelleen kireätä pakkasta.

Torstaiksi lännestä vahvistuu Suomeen korkean selänne. Vielä on hieman epävarmaa, jääkö maan eteläosiin vitkastelemaan rintamavyöhyke ja runsaampaa pilvisyyttä. Kuitenkin näillä näkymin suuressa osassa maata on poutaa ja pohjoisempana laajalti selkeää. Pakkasta on koko maassa, pohjoisempana selkeillä alueilla pakkasta voi olla yli -20 astetta.

Perjantaina korkeapaine voimistuu maan eteläosissa ja koko maassa selvästi pakkasta. Sää pääosin poutaista.

Viikonloppua kohti on merkkejä, että Pohjois-Atlantille on muodostumassa hyvin laaja ylämatala, joka on jälleen voimistamassa lounaisia ilmavirtauksia ja sää on mahdollisesti muuttumassa lauhempaan ja myrskyisämpään suuntaan. Yhdysvaltain ja Kanadan säämallien parviajojen perusteella on todennäköistä, että sää on keskimääräistä lauhempaa ensi viikon lopusta lähtien.

Tuohon samaan ylämatalaan liittyen on ensi viikolla valahtamassa Yhdysvaltojen itäosiin brutaalisen kylmää ilmaa. Esimerkiksi New Yorkiin on saapumassa arktista ilmamassaa ja lämpötilat tippuvat -10 asteen tienoille päivisinkin. Öisin voi olla kovimmillaan jopa -20 C. Kun otetaan huomioon tuulen purevuus, sää tuntuu kuin olisi yli -20 astetta pakkasta. Näin kylmissä olosuhteissa on odotettavissa melkoisia ongelmia suurissa kaupungeissa aina liikenteestä asunnottomien tilanteeseen. Tarkennellaan tilannetta viikon mittaan.