Sää on pikku hiljaa viilenemässä myös etelässä.

Sunnuntaina Suomen itäpuolelle siirtyneen matalapaineen okluusiorintamaan liittyen sateita saadaan lähinnä maan etelä- ja itäosissa. Etelärannikolla sateet tulevat päivällä vetenä, pidemmällä sisämaassa ja idässä tulee myös räntää. Maan keskiosissa voi päivän aikana tulla yksittäisiä räntäkuuroja. Lapissa päivä on poutainen ja osin aurinkoinen. Pohjois-Lappiin virtaa kylmempää ilmamassaa ja siellä lämpötilat jäävät -10 asteen kylmemmälle puolelle. Oulun läänissä pakkaslukemat ovat -5 asteen molemmin puolin. Keski-Suomessa liikutaan nollan tienoilla ja aivan etelässä on muutamia asteita plussaa. Illan aikana etelässäkin sade alkaa muuttua rännän sekaiseksi, tosin sateet heikkenevät ja etelään ei kaikkialle jää välttämättä valkoista lumipeitettä lainkaan. Yön aikana etelässä voi tulla vielä räntä- tai lumikuuroja.

Maanantaiksi Suomeen vahvistuu korkean selänne ja päivä on lähestulkoon koko maassa poutainen ja melko aurinkoinen. Lumikuuroja on luvassa lähinnä kaakkoon sekä käsivarteen. Lämpötilat laskevat heikkojen tuulten vallitessa ja osin selkeässä säässä kylmässä ilmamassassa. Koko maassa on pakkasta, etelärannikolla ollaan ehkä nollan tienoilla. Maan keskiosissa ollaan -5 pakkasasteen vaiheilla, Oulun läänissä -10 tuntumassa ja Lapissa -10..-20. Illan ja yön aikana Lappiin leviää lumisateita ja sää lauhtuu.

Tiistaina koko maassa puhaltaa voimakas lounaisvirtaus, läntisillä merialueilla saattaa myrskytä. Kaikkein kylmin ilmamassa on siirtynyt idemmäksi, mutta sateet tulevat suurilta osin lumena tai räntänä. Päivällä sateet painottuvat Lappiin ja Oulun lääniin. Etelässä ja idässä on tuolloin vielä poutaa, mutta illan aikana sateet leviävät myös etelään ja maan keskiosiin. Lämpötilat ovat päivällä suuressa osassa maata nollan tienoilla, Lapissa ja idässä pikkupakkasta kun taas lännessä suojaa. Sade näyttäisi tulevan lännessä ja etelässä aluksi vetenä, mutta illan aikana sateet muuttuvat lumisempaan suuntaan. Vielä on epävarmaa, missä tarkalleen sade muuttuu lumeksi ja milloin, mutta on mahdollista, että viimeistään yöllä sade on koko maassa lunta tai räntää rannikkokaistaleita lukuunottamatta. Kuten sanottua, mallit ovat vielä hieman auki tilanteen suhteen, mutta esim. GFS malli näyttäisi mahdollisuutta, että lounaaseenkin kertyisi tiistai-illan ja keskiviikon kuluessa toistakymmentä senttiä lunta. Rannikkokaistaleet ovat meren vaikutuksesta lämpimimpiä ja näillä alueilla lumikertymät voivat jäädä selvästi alemmiksi. Joissakin malleissa sade pysyisi melko vetisenä pidemmälle sisämaahan ja tällöin lumikertymät jäävät vähemmälle.

Keskiviikkona lumi- ja räntäsateita saadaan lähinnä itäosissa maata. Lännestä sää muuttuu tilapäisesti poutaisemmaksi pienen korkean selänteen vuoksi. Niinpä päivä on poutainen lännessä, osin aurinkoinen, mutta muutamia räntäkuuroja voi tulla. Lämpötilat laajalti nollan tienoilla, kylmintä Lapissa, jossa pikkupakkasta.

Näillä näkymin keskiviikon aikana Norjan rannikolla on kehittymässä matalapaine, joka matkaa torstaiksi eteläisen Suomen ylle. Mallien ja ajojen välillä on kuitenkin vielä suurta vaihtelua ja niinpä tarkkaan matalan reittiä ja aikataulua ei voi vielä sanoa. Mikäli se matkaa Suomen eteläpuolitse, etelässä saadaan räntää, jos se matkaan Etelä-Suomen yli, etelässä saadaan pääosin vettä ja Keski-Suomessa räntää tai lunta. Tällä hetkellä näyttäisi todennäköisemmältä, että matala matkaa juuri eteläisen Suomen yli itään ja etelässä saadaan vettä Keski-Suomessa lunta. Lapissa vaikuttaa heikko korkean selänne ja siellä onkin selvästi pakkasta.

Tietokonemallit ovat ennakoineet, että torstaista lähtien laaja ylämatalan alue alkaa porautua pidemmälle Keski- ja Itä-Eurooppaan. Samalla Skandinaviaan leviää kylmempää ilmamassaa ja sateet muuttuvat kauttaaltaan lumeksi ja päivisinkin on pakkasta etelässä. Sademäärät tosin saattavat jäädä melko paikallisiksi. Kylmää ilmaa matkaa pitkälle Eurooppaan ja mahdollisesti Balkanilla ja Kreikassa asti voidaan saada runsaita lumisateita perjantain/lauantain aikana. GFS malli on näyttänyt jopa yli 30 cm lumikertymiä jonnekin Bosnia & Hertsegovina, Montenegro, Albania, Serbia, Macedonian ja Bulgarian alueille, lähinnä vuoristoille. Lunta voi kuitenkin tulla Italiassa ja Kreikassa asti.

Viikonloppu menee Suomessa epävakaassa säässä, lumikuuroja voi tulla koko maassa ja ilma on pakkasella myös etelässä. Se, jatkuuko tämä "talvi" pitkäänkin, on vielä epävarmaa.

Näillä näkymin siis ensi viikolla saadaan jonkinmoinen lumipeite lähestulkoon koko maahan ainakin hetkeksi, rannikkoalueet on vielä epävarmuus. Vaikka viileneminen näyttää nyt todennäköiseltä, ovat mallit ensi viikon osalta melko ailahtelevia yksityiskohtien suhteen. Niinpä mielessä kalvaa ajatus, että jälleen mallien ennakoima selvä viileneminen ja lumisateet jäävät tulematta. Yksityiskohdat vaikuttavat etenkin maan eteläosien ja rannikoiden sadetyyppiin ja lumikertymiin. Toivotaan parasta, mutta varaudutaan pahimpaan.

Menneenä maanantaina koettiin voimakas myrsky, joka katkoi sähköt ainakin 70 000 taloudesta. Merialueilla mitattiin voimakkaimmaksi keskituuleksi 26 m/s ja puuskissa 34 m/s. Sisämaassa Helsinki-Vantaalla mitattiin hyvin harvinainen 20 m/s 10 minuuutin keskituuli. Puuskissa tuuli puhalsi 29 m/s ja laajalti sisämaassa yli 20 m/s, joka aiheutti vahinkoja.

Kaikkein voimakkaimmat tuulet iski nopeasti ja rajoittui lyhyelle ajanjaksolle. Vantaalla oleva Vaisalan sääasema mittasi n. 25 m/s puuskan hieman iltaseitsemän jälkeen. (Kuvat saa isommaksi niitä klikkaamalla)

2063037.jpg

Alla on suhteellinen kosteus, josta nähdään, että puuskat ajoittui hetkeen kun voimakkaimman sadealueen jälkipuolella sää poutaantui ja kosteusprosentti laski hyvin nopeasti.

2063036.jpg

Alla on lisäksi arvio pilven korkeudesta ja siitä nähdään sama kuin yllä, että puuskahuippu osui sadealueen jälkipuolelle kun ilmakehän rajakerroksessa puhaltanut voimakas suihkuvirtaus sekoittui pintaan asti.

2063034.jpg

 

Lisää kuvia alla olevasta linkistä

105815490.jpg