1584781.jpg

Toivottavasti kaikilla oli mukava juhannus, vaikkakin melko sateinen sellainen. Säätyypissä ei ole luvassa suuria muutoksia tämän viikon aikana.

Huomenna tiistaina Suomi kuuluu matalapaineen alueeseen. Sateisiin on syytä varautua lähes koko maassa. Rintamavyöhyke liikkuu päivän aikana koilliseen ja tuo aluksi jatkuvampia sateita Oulun lääniin. Maan länsiosissa alkaa nopeasti puolipäivän aikaan kehittyä kuuropilviä, joista kehittyy myös ukkosia. Poutaisinta on päivällä itärajalla ja paikoin myös lounaisrannikolla. Aurinko paistelee maan etelä- ja keskiosissa paikoin pilvien lomasta. Lämpötilat kohoavat koko maassa +15..+20 asteen välille, pilvisemmillä alueilla ja sadekuurojen kohdalla jäädään alle +15.

1670680.jpg

Ukkoskuuroja alkaa kehittyä varhain tiistaina päivällä etelässä ja lännessä. MLCAPE liikkuu päivällä laajalti 200-600 J/kg. Sekä syvän, että matalan kerroksen tuuliväänteet ovat heikkoja. Niinpä järjestäytynyttä konvektiota ei ole odotettavissa. Syvä konvektio on paikallista ja solut kehittyvät nopeasti, salamoivat hetken ja kuolevat sitten pois. Heikoista ohjaavista virtauksista johtuen on olemassa pieni taajamatulvien riski, sillä sademäärät voivat ukkossoluissa olla paikoin hyvinkin runsaita. Voimakkaampia puuskia tai isompia rakeita ei ole odotettavissa.

Keskiviikkona sadekuurot painottuu Lappiin ja Oulun lääniin, jossa voi myös ukkostaa. Idässä saadaan myös sadekuuroja ja seassa saattaa jyrähtää myös ukkonen. Maan etelä- ja länsiosissa on poutaista ja melko aurinkoista. Päivällä tuulee puuskittaisesti ja se saa sään tuntumaan entistä viileämmältä. Etelässä ja lännessä lämpötilat kohoavat hädin tuskin +15 asteen paikkeille. Lämpimintä ilmamassa on Itä-Lapissa. Siellä lämpötila voi kohota +15..+20 välille, vaikkakin pilvisyys on runsasta.

Torstain osalta malliajot ovat hieman epäselviä, mutta sateisinta näyttää olevan Lapissa ja Oulun läänissä. Etelässä tuuli on vielä puuskittaista. Lämpötilat sen sijaan nousevat hieman, lähelle +20 astetta. Lapissa liikutaan +10..+15 välillä, mahdollisissa rankemmissa sateissa jäädään alle +10.

Viikonloppuna sää näyttäisi hieman lämpenevän ainakin etelässä. Tällä hetkellä Euroopassa vallitsee melko zonaalinen virtaus suihkuvirtauksen puhaltaessa Keski-Euroopassa erottaen hyvin helteisen ilmamassan etelässä ja meidän polaari-ilman. Pitkällä tähtäimellä mahdollista selvempää lämpenemistä olisi odotettavissa ensi viikon puolella, jolloin virtaus Euroopassa saattaa muuttua meridionaalisempaan suuntaan. Mallit ovat kesäiseen tapaan kuitenkin melko epäluotettavia niin pitkälle.

Lisää kuvia alla olevasta linkistä

98533309.jpg