Vaaralliset sääilmiöt jatkuvat ympäri maailmaa, Suomessa on sen sijaan rauhallisempaa joskin syksyisen koleaa.

Hurrikaanit Felix ja Henriette ovat piiskanneet Keski-Amerikkaa. Felix iskeytyi hieman odotettua etelämmäksi Nicaraguaan melko harvaan asutulle alueelle. Koska sen tuulikenttä oli hyvin pieni säästyi suuremmat kaupungit kovimmilta tuulilta. Onni onnettomuudessa nyt jo kaksi viidennen luokan hurrikaania on iskenyt harvaan asutuille alueille. Tilanne voisi olla täysin eri mikäli sekä Dean, että Felix olisi iskeneet suoraan edes hieman tiheämmin asutuille alueille. Dean ja Felix ovat siitä myös poikkeuksellisia, että koskaan luotettavien hurrikaanitilastojen mukaan ei kaksi viidennen luokan hurrikaania ole iskenyt Atlantilla maihin saman hurrikaanikauden aikana. Kausi ei ole vielä suinkaan ohi, ehkä vasta lähellä puoltaväliä. Useiden ennusteiden mukaan vielä on odotettavissa Atlantille ehkä 5-7 hurrikaania, joiden lisäksi vielä trooppisia myrskyjä.

Henriette toisella puolella Keski-Amerikkaa kehittyi lähelle toisen luokan hurrikaania ja se iskeytyi Kalifornian niemimaan kärkeen. Ennusteista poiketen se pysyi hurrikaanina ja on nyt jälleen meren yllä iskemässä lähelle Cuidad Obregonin kaupunkia, joka tosin on suojassa sisämaassa. Sateita Henriette tuo noin 100 mm, paikoin kuitenkin jopa 250 mm. 

Felixin suurin vaara on myös sateissa, joita voidaan odottaa paikoin Nicaraguassa ja Hondurasissa vuoristoisilla alueilla jopa 600 mm. Hondurasin onni oli, että Felix iskeytyi aikaisemmin ja kauemmaksi Nicaraguaan ja alkoi heikentyä. Lisäksi sen pieni koko ei kunnolla ole pystynyt pumppaamaan tuota Tyynen valtameren kosteutta. Se kuitenkin hidastui jonkin verran ennen rantautumistaan. Vaara-alue tällä hetkellä on lahti Hondurasin, Guatemalan ja Belizen välissä. Sille alueelle infrapunakuvat ovat näyttäneet jatkuvaa kaatosadetta tuon lahden kanavoivan vaikutuksen myötä. Tuossa edellisen päivityksen satellittikuvassa näkyy tuo tämänhetkinen tilanne. Niinpä vaara ei alueella ole vielä ohi. CNN-kanavan mukaan 35 kalastajaa on kadoksissa Nicaraguan rannikolla. Kun Nicaragua ja Honduras ovat yksiä maailman köyhimpiä valtioita ei nämä myrskyt kyllä hyvää tee.

Sitten taas Eurooppaan. Lauantaista lähtien olen seurannut tuota ensi yöstä alkavaa vaarallista tilannetta Itävallan, Tsekin, Unkarin ja Slovakian alueella. Meteoalarm sivusto on antanut vaarallisimman punaisen varoituksen Itävallan itäosiin johtuen alkavista rankkasateista. Ennustetut 24 tunnin sateet ovat enimmillään Steiermarkin osavaltiossa, 150 mm. Useissa muissakin osavaltioissa 24 tunnin sademäärät nousevat yli 100 mm. Koska nämä alueet ovat vuoristoisia on maanvyörymät ja äkkitulvat todennäköisiä torstain ja perjantain aikana. Lisäksi tuulet ovat hyvin voimakkaita. GFS malli edelleen ennustaa n. 14 m/s keskituulia maa-alueille. Itävallan ilmatieteen laitos on antanut oranssin varoituksen tuulista johtuen, jotka voivat yltää puuskissa yli 25 m/s. Alatroposfäärin suihkuvirtauksen 850 hPa:n tuulet ovat monien mallien mukaan n. 25 m/s. Vuorilla sade tulee yöllä 1000 m yläpuolella lumena, eli melkoisia kinoksia on luvassa. Perjantaina saadaan sitten ehkä kuulla alueen tuhoista, sillä potentiaalia tällä myrskyllä siihen on.  

Suomessa sää kyllä dramaattisuudessa kalpenee näille ilmiöille, ja hyvä niin. Tosin toissapäivänä Porin edustalla kuvattiin muutamia trombeja. Lisäksi Tampereen ja Säkylän alueella havaittiin suppilopilviä. Niitä ei ole tiedossa lähipäivinä. Tänään oli etelässä aurinkoista ja mukava sää, mutta loppuviikko näyttää epävakaiselta, sateiselta ja viilenevältä.

Tänään keskiviikko iltana lännestä saapuu hajanainen sadealue, jonka sateet siirtyy yön aikana idemmäksi. Torstaina sateet painottuu itäiseen Suomeen vaikka kuuroja saadaan muuallakin. Perjantaina saadaan paikallisia sadekuuroja etenkin idässä, lännessä ja lounaassa on poutaisempaa. Lauantaiksi saapuu runsaampia sateita lännestä alkaen. Sateet painottuvat etenkin Etelä- ja Keski-Suomeen, jossa vettä voi tulla ehkä 20 mm lähellä okluusiopistettä GFS mallin mukaan. Tuulet eivät näytä lähiaikoina hurjilta, vaikka huomenna kovaa tuulta esiintyykin merialueilla.

Pitkän ennusteen mukaan ensi viikolla voisi sitten sää parantua enemmänkin. Sekä Euroopan keskuksen malli, että GFS malli siirtävät tuota pitkään Brittein saarten liepeillä majaillutta sulkukorkeapainetta kohti keskisempää Eurooppaa, josta ainakin korkean selänne yltäisi Suomeen. GFS malli on tällä hetkellä innokkaampi ja tuo Suomeen korkean selänteen ensi viikon keskiviikoksi. Euroopan keskuksen malli pitää keskiviikon vielä epävakaisena. Sen sijaan torstain aikana ECMWF (Euroopan keskus) tuo korkeapaineen Ruotsin päälle samalla myös tuoden poutaista säätä Suomeen, vaikka etenkin idässä virtaus käy viileästi koillisesta. Perjantaiksi ja lauantaiksi tuo korkean keskus siirtyy eteläiselle Itämerelle, josta vielä korkean selänne yltää Suomeen ja pitää sään poutaisena ja aurinkoisena, vaikka yösumuja voisi esiintyä laajalti. Samalla kuitenkin Atlantilla muodostuu voimakkaita matalapaineita. Pidemmälle ECMWF malli ei vielä ennusta, joten jatko on epävarmaa.

GFS malli tuo korkean selänteen torstaiksi, joka hajoaa perjantaiksi, jolloin tulisi sateita. Sitten lauantaita kohti tuo korkea jälleen vahvistuisi Suomen ylle. Sitten maanantaiksi se jo siirtyisi itään kun lännestä saapuisi matalapaineet. Kuitenkin ensi viikon loppupuoli näyttää olevan poutaisempi ja aurinkoisempi ja mahdollisesti lämpimämpi kuin mihin tähän asti on totuttu. Siihen on tosin yli viikko aikaa, jolloin mallit voi kääntää tilanteen taas päälaelleen, mutta toivotaan parasta.

Lisää kuvia alla olevasta linkistä

Tästä pääset kuvagalleriaan