Viikon kestänyt kolea jakso hellittää hiukan.

Ilmamassa on ollut n. 5 astetta ajankohdan keskiarvoa kylmempää johtuen pohjoisvirtauksesta. Nyt huomenna saapuvan matalapaineen myötä virtaus kääntyy puhaltamaan lännestä tuoden mukanaan hiukan lämpimämpää ilmaa.

Sunnuntaina siis saapuu melko voimakas matalapaine ja sen yhteydessä tuulet voimistuu lähelle myrskylukemia. Myös maa-alueilla aluksi etelässä ja myöhemmin päivällä kaakossa ja idässä tuuli on melko voimakasta. Kovimmat tuulet saapuvat lounaiseen Suomeen aamun tunteina. Helsingissä ne ovat voimakkaimmillaan puolen päivän aikoihin. Iltapäivällä ja illalla tuulet puhaltaa voimakkaimmin siis kaakossa ja idässä. Merellä tuuli yltyy lähelle 20 m/s, maa-alueillakin keskituuli voi olla paikoin navakkaa etenkin rannikoiden läheisyydessä.

Ensimmäiset heikommat sateet saapuvat eteläiseen Suomeen jo yön aikana ja voimistuvat päivän kuluessa. Sateet ovat paikoin runsaita, mutta varsinaisia rankkasateita ei näyttäisi olevan tulossa. Mikäli kuitenkin yksittäinen voimakkaampi sadekuuro iskee voi sade hetkellisesti olla voimakasta. Koko päivän sademäärät kasvavat paikallisesti ehkä hieman yli 20 mm, mutta sademäärissä on jonkin verran eroja.

Lämpötilat jäävät etelässä +12-13 asteeseen. Keski-Suomessa liikutaan +10 asteen molemmin puolin. Lapissakin ollaan pääasiassa lähellä +10, mutta käsivarressa ollaan alle +5. Lapissa aurinko voi pilkahdella kuten myös myöhemmin päivällä lännestä alkaen, jossa tosin ukkosen riski hieman kasvaa.

Maanantaina lämpötilat nousee etelässä ja osin Keski-Suomea +15 tai hieman yli. Sadekuuroja saadaan silloin etenkin idässä ja Pohjanmaalla. Lounaassa näyttää olevan poutaisinta kuten myös Pohjois-Lapissa.

Tiistaina lämpenee vielä hieman lisää. Parhaimmillaan päästään jo etelässä selvästi yli +15, pohjoisessakin hieman yli +10.

Tämän jälkeen etelässä lämpötilat pysyttelevät ehkä hieman yli +15. Viikon keskivaiheilla korkeapaineen selänne vahvistuu maan eteläosiin. GFS malli ja Euroopan keskuksen mallit pitävät sitä voimissaan hieman eri lailla. GFS malli heikentää sen selänteen jo heti torstaiksi pohjoisempana liikkuvan matalapaineen myötä. Euroopan keskuksen malli sen sijaan pitää sen jotenkin voimissaan etelässä aina perjantai-päivään asti. Näin ollen viikon puoliväli on ihan mukavan näköinen täällä etelässä kun lämpötila hieman nousee ja aurinko pääse paistamaan. Pohjoisempana sen sijaan matalapaine tuo sateita päivittäin ja lämpötilat jäävät +10 asteen tienoille.

Lauantaina näyttää sitten sää jälleen viilenevän koko maassa. Sen jälkeen ennusteet ovat niin epävarmoja, ettei niistä voida sanoa juuta eikä jaata.

Tuossa noita sääkarttoja katsellessani huomasin, kuinka sekä Euroopan keskuksen malli, että GFS malli kehittää hyvin tiheän painegradientin jonnekin Saksan kaakkoisosiin/Tsekin tasavaltaan/Itävallan itäosiin. Torstain vastaisena yönä Euroopan keskuksen malli (ECMWF) ennustaa tuolle alueelle paikoin 850 hPan eli 1,5 km korkeudella hyvin voimakkaan alatroposfäärin suihkuvirtauksen, n. 35 m/s. GFS malli ennustaa juuri Itävallan Wieniin +10 päivällä sekä keskituuleksi 15 m/s. Mukaan liittyy hyvin voimakkaita rankkasateita. GFS mallin ennustama sateen intensiteetti on tämän kesän voimakkainta mitä muistan nähneeni. 24 tunnissa voi tulla hyvinkin yli 100 mm vettä.

Tuon matalapaineen sijainti on heilahdellut edellisissä ajoissa melkoisesti, mutta varmaa näyttää olevan, että torstain/perjantain uutisissa voidaan kuulla mahdollisesti tuulen ja/tai sateen aiheuttamista ongelmista jossain tuolla Itävalta, Tsekki, Unkari, Slovakia alueella.

Atlantilla on kehittynyt uusi trooppinen myrsky Felix. Se seuraa hurrikaani Deaniä eteläisempää reittiä. Sen tuulet puhaltaa tällä hetkellä 65 mph, hieman vajaat tuosta 74 mph hurrikaanirajasta. Sen ennustetaan kuitenkin voimistuvan huomisen aikana hurrikaaniksi. Sen reitti kulkee näillä näkymin tiistain aikana läheltä Hondurasin rannikkoa ja se näyttää iskevän Belizen valtion rannikolle keskiviikkona joitakin satoja kilometrejä Deanin rantautumispaikasta etelään. Belize Cityn rannikkokaupunki on tämän hetkisen ennusteen mukaan juuri silmän reitillä. Se on Belizen valtion suurin kaupunki n. 70 000 ihmisen voimin.

Felixin ennustetaan voimistuvan toisen tai kolmannen luokan hurrikaaniksi ennen iskeytymistään Belizeen. Paljon riippuu myös siitä, kuinka läheltä Hondurasia se kulkee. Sen vuoristoinen topografia voi hieman heikentää myrskyä. Tässä on kuitenkin lose-lose tilanne, sillä mikäli Felix kulkee aivan Hondurasin rannikkoa viistäen heikentyen tuo se kuitenkin sinne valtavat sademäärät. Koska Honduras on hyvin vuoristoinen valtio toisi se äkkitulvia, mutavyöryjä etc. Mikäli se kulkee pohjoisempaa reittiä se pystyy pysymään voimissaan matkatessaan kohti Belizeä.

Vielä sen reitissä voi esiintyä suuriakin muutoksia mahdollisen pohjoisemman matalapaineen ehkä tempaistessa sen mukaansa kohti Meksikonlahtea eli koko Jukatanin niemimaan tulisi seurata tätä myrskyä tarkkaan. Esim. NOGAPS malli vie sen lähelle Playa del Carmenin ja Cozumelin lomakohteita.

Toinen voimakas trooppinen aalto Atlantilla on myös kehittänyt suljetun sirkulaation ja tulee melko varmasti seuraavien päivien aikana kehittymään trooppiseksi matalapaineeksi. Siitäkin voi myöhemmin kehittyä hurrikaani uhaten muita Karibian valtiota Puerto Ricosta, Dominikaaniseen tasavaltaan ja Haitiin.

Lisäksi toisella puolella mannerta Tyynen valtameren itäosissa on trooppinen myrsky Henriette. Se voimistunee seuraavien päivien aikana hurrikaaniksi, mahdollisesti jopa kolmanteen luokkaan. Sen reitti on epäselvä, useimmat mallit pitävät sen merellä, mutta jotkit kaartavat sen Kalifornian niemimaalle. Sitäkin tulee seurata lähipäivinä tiiviisti.

Tällaisia sääasioita tällä kertaa. Luennot alkavat taas ensi viikolla, eli paluu arkeen koittaa.

Lisää kuvia alla olevasta linkistä

Tästä pääset kuvagalleriaan