Terve. Toivottavasti kaikilla oli mukava vappu. Meikäläisellä meni vappuaattoiltaan asti ihan hyvin kunnes sisätiloihin päästyä huomasin, että kurkku alkaa olla kipiä. Niinpä sitä ollaan tässä podettu kevätflunssaa ja jätänkin tämän päivityksen hyvin lyhyeen, ettei kuume liikoja nouse.

Säätyyppi pysyy Suomessa pääosin samanlaisena vielä muutamat seuraavat päivät ja loppuviikolla virtaus kääntyy lopulta lounaan puolelle. Sen myötä sää hiukan lämpenee. Etelässä päästään tuolloin ehkä 10-15 asteen tienoille. Sitten ensi viikon puolivälissä laaja korkeapaine saattaa siirtyä Suomen itäpuolelle ja laajat matalapaineet tuo mukanaan vielä lämpimämpää ilmaa Euroviisujen ajaksi. En ole katsonut aikaisempia ajoja vertailun vuoksi, joten tämä perustuu vain yhteen malliajoon. Se kuitenkin toisi Euroviisulauantaiksi aika lämmintä ilmamassaa ja +20 asteen lämpötila. Tosin myös sateita. Tuohon on kuitenkin niin pitkä aika, että ennusteet tulevat muuttumaan suuntaan jos toiseen.

Euroopan keskuksen malli tosiaan heikentää tuon Suomea viilentäneen pohjoisvirtauksen viimeistään sunnuntaiksi. Kevät lähtee jälleen käyntiin siis ensi viikolla. Nyt alkaa silmät jo pyöriä päässä, joten lopettelen tältä erää. Tarkempi katsaus sitten kun vointi antaa siihen mahdollisuuden.

Lisää kuvia alla olevasta linkistä

Tästä pääset kuvagalleriaan