Poikkeuksellisen lämmin sää jatkuu vielä hetken. Viikonloppuna kuitenkin saadaan hieman sadetta pohjoisempana ja sää viilenee muutamilla asteilla. Ensi viikolla on vaarana takatalvi.

Aluksi pikku korjaus viimekertaiseen päivitykseen, sillä edellinen maaliskuun lämpöennätys oli 16 astetta, eikä 15,2 astetta kuten ehdin näpytellä. Tuo jälkimmäinen ennätys olikin viimeisten 36 vuoden maaliskuun ennätys. Kuitenkin molemmat ennätykset ovat nyt menneet reippaasti rikki. Eilisen jälkeen on vielä parannettu ennätystä. Nimittäin Helsinki-Vantaalla mitattiin tänään 17,5 astetta. Paikallisesti on voinut olla lämpimämpääkin. Esimerkiksi Hyvinkäällä mitattiin epävirallisella asemalla 19,2 astetta viideltä iltapäivällä, mutta kyseiset automaattiasemat eivät tietääkseni täytä virallisia säähavaintojen kriteereitä.

Huomenna keskiviikkona päästään lähes samanlaisiin lämpötiloihin. Korkeapaineen vallitessa merituuli viilentää aivan rannikoita kuten varmaan huomaa, jos rantaviivaa pitkin kulkee. Tänään Suomenlinnassa oli paikoin hieman vilpoisaa kun taas heti Helsingin "sisämaassa" oli samalla vaatekerralla tuskaisen kuumaa.

Korkeapaine alkaa väistyä torstaina ja sää pikku hiljaa viilenee hiukan pohjoisesta alkaen. Pohjoiseen ja Keski-Suomeen leviää joitakin vesisateita perjantaiksi. Lämpötilat ovat etelässä 5-10 asteen tienoilla viikonloppuna. Sää pysyy etelässä kuitenkin aurinkoisena. Sitten tilanne jälleen muuttuu mielenkiintoiseksi. Nimittäin lännestä pyrkii vahvistumaan samantyyppinen korkeapaine Suomeen, joka on nyt saanut aikaan tämän lämpimän sään. Joissakin GFS mallin ajoissa tuo on tapahtunut ja sää olisi pysymässä ensi viikolla edelleen pääosin hyvin lämpimänä. Mutta aivan viimeisimmässä ajossa tuo korkeapaine jää Suomen länsipuolelle ja sen ylitse kulkee matalapaine, joka alkaa ensi viikon alussa kaivamaan solaa itäiseen Eurooppaan. Tällöin meille virtaisi kylmää ilmaa pohjoisesta hieman samaan tapaan kuin Länsi- ja Keski-Euroopassa kävi viime viikolla. Lämpötilat voisivat tässä tilanteessa jäädä etelää myöden pakkaselle päivisinkin. Paljon riippuu siitä, missä tuo korkeapaine lopulta lymyää ensi viikon puolivälissä.

Euroopan keskuksen luotettavampi malli ennustaa samanlaista tilannetta ja mahdollista myrskyä ensi viikon torstaille, jolloin sää viilenisi nollan alapuolelle. GFS malli kuitenkin pitää tuon mahdollisen takatalven melko lyhyenä, muutaman päivän mittaisena jonka jälkeen lämpenisi jälleen reippaasti. Jokatapauksessa on tulossa mielenkiintoinen viikko säiden osalta.

Palataan asiaan kun tuosta ensi viikosta on uutta kerrottavaa.

Ps. Jotta mieli pysyisi korkealla niin menkääpä vain vuosi ajassa taaksepäin kun sateli lumikuuroja ja Kauppatorin edusta oli aivan jäiden peitossa. Alla oleva kuva on kuitenkin tältä vuodelta.

Lisää kuvia alla olevasta linkistä

Tästä pääset kuvagalleriaan