Lauantaihin asti satelee, huomenna torstaina eniten. Sitten on poutaa ja mahdollisesti aurinkoista keskiviikkoon asti, jolloin saadaan lisää sadetta. Tämä epävirallinen ennuste pätee siis etenkin tänne Helsingin suuntaan.

Tulevien päivien jälkeen lämpenee hiukan ja maanantaina ja tiistaina sekä mahdollisesti myös sitä seuraavina päivinä päästään 20 asteeseen, ehkä hiukkasen yli. Riippuu tosin sateiden määrästä, missäpäin vielä päästään nauttimaan tästä lämmöstä. Sitten seuraavassa kappaleessa mainitun myrskyn ohitettua Suomi 20. päivän paikkeilla alkaa viilentyä.

Tosiaan, paljon mainostamani matalapaine on kulkemassa Suomen pohjoispuolitse. Se näyttää edelleen tuovan myrskytuulia etenkin Norjan rannikolle ja myös mahdollisesti pohjois-Lappiin. Eli 18-21. syyskuuta voi odottaa erittäin kovia tuulia myrskylukemien kera aivan pohjoisimmassa osassa Suomea ja muuallakin maassa tuuli voimistunee jonnin verran. Katsotaan tätä tarkemmin myöhemmin, etenkin kunhan se alkaa kuulua tarkempien lähipäivien ennustuksen piiriin yli viikon päästä.

Atlantilla trooppinen myrsky Florence on voimistumassa parin seuraavan päivän aikana hurrikaaniksi. Toistaiseksi vielä sen suunnasta voisi luulla, että se uhkaa Yhdysvaltojen itärannikkoa, mutta pidemmän ennustuksen mukaan se kurvaa jyrkästi pohjoiseen ajoissa ja uhkaisi Bermudan saaria, jos niitäkään.

Jos teillä on ideoita tai toiveita, mistä tulisi kirjoitella niin laittakaapa kommenttia tai sähköpostia, niin voisin parannella blogia ajan myötä.

Uusi objektiivi tuntuu muuten varsin hienolta. Ehdin viedä sen testiajolle eilen ja kuvasatoa tulee galleriaan päivittäin.

Päivittäin lisää kuvia alla olevasta linkistä!

Tästä pääset kuvagalleriaan