Keskiviikkona pääsee matalapaine nukahtaneen korkeapaineen ohi Suomeen ja sää tilapäisesti huononee ja viilenee. Sadetta ei saada paljoa ja voi paikoin olla täysin sateetonta. Yöllä on sumuista ja tihkua voi sadella. Keskiviikko-iltaa kohti alkaa sateet jo poistua kohti Venäjää. Sitten korkeapaine voimistuu etelästä alkaen ja GFS mallin mukaan se vallitsee lokakuun puolelle pitäen ainakin suuremmat sateet loitolla.

Lämpötilat pysyttelevät kuun loppuun asti suunnilleen entisellään, pääosin 15-20 asteen tuntumassa johtuen kaakossa sijaitsevasta korkeapaineesta, joka tuo etelä/lounaasta normaalia lämpöisempää ilmaa. Eli tämän hetkisen pitkän ajan ennusteen mukaan sää on varsin hienoa, ainakin Etelä-Suomessa.

Yliopistolla ollaan jo opittu sitä sun tätä, eritoten matalapaineiden synnystä. Ilmakehän virtausrakenteiden dynamiikan kurssilla on opittua mm. se, että sääkartoilta voi ennustaa sen, voimistuuko vai heikkeneekö matalapaine. Matalapaine voi olla eri paikassa eri korkeuksilla. Niinpä jos pintamatala on tietyssä paikkaa ja sen jälkipuolella tulee korkeammalla ilmakehässä sijaitseva sola, voidaan olettaa, että normaalilla sääkartalla nähtävä matalapaine syvenee. Sääkartasta, johon on merkattu painekäyrät eri korkeuksilla, voidaan ennustaa matalan syveneminen jos siis painekäyrien keskukset ovat erossa toisistaan. Mitä lähemmäksi korkealla sijaitseva sola lähenee pintamatalaa, sitä voimakkaammaksi "koko" matalapaine muodostuu. Kun solat ovat päällekkäin ei systeemi enään voimistu ja alkaa pikku hiljaa heikkenemään.

Tämä on hyvin, hyvin yksinkertainen tapa ymmärtää matalan syvenemistä ja siihen liittyy paljon eri tekijöitä, joita itsekin vielä sulattelen hartaasti.

Täältä voi seurata GFS mallin euroopan ennusteita ja sieltä voi myös edellä mainittua matalapaineiden voimistumista yrittää itse pohtia MSLP, 1000-500mb thickness osioista.

Joudun vielä kamppailemaan vanhan, hitaan kannettavan kanssa, joten kuvien käsittely voi viivästyä. Nyt tekemään vielä läksyjä huomiseksi. Kuulemisiin.

Päivittäin uusia kuvia alla olevasta linkistä!

Tästä pääset kuvagalleriaan