Terve! Kirjottelenpa nopean viestin ennen luennolle lähtöä. Kuvia on tulossa kohta sekä Helsingin lumipyrystä, että sunnuntaisesta hienosta kevätsäästä. Hyvä uutinen onkin, että kevät alkaa vihdoin kellon siirtämisineen tulla, sillä lämpötilat ovat nousussa, sekä päivällä, että yöllä. Niinpä lumet alkavat saada kyytiä pikkuhiljaa. Se puolestaan johtunee sateista ja pilvisistä päivistä, eli vaikka sää alkaa lämmetä alkaa myös sumuiset ja pilviset päivät yleistyä, sillä ne pitävät etenkin yölämpötilat lähellä nollaa.

Eli jos hiihtämään vielä meinaa, niin alkuviikosta voi vielä mennä murheitta sivakoimaan, mutta sitten on paras alkaa pistää luistulevoidetta jo muutamia senttejä suksen pohjaan. Kyllä lunta vielä riittää hiihtämiseen, mutta alkaa käydä vaan raskaammaksi keliksi.

Taidanpa tästä lähteä kohta yliopistolle ja sitten voisi mennä jo ajoissa ostamaan aurinkolasit kun viime kesänä olin liian myöhään liikkeellä ja kaikki oli melkein loppu. Nyt on hyvät jo etsittyinä valmiiksi.

Kuulemisiin..