Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
01.10.2007 - 17:32

Tässä nettiä selaillessani päädyin tarkastamaan Englannin Ilmatieteen laitoksen Metofficen kausisääennustuksia. Sen perusteella tuleva talvikausi Suomessa tulee olemaan samantyyppinen kuin viime vuosi. Nämä pitkän ajanjakson ennusteet ovat tehty syyskuussa, lokakuun ennusteita saadaan vielä odotella.

Jos lähdetään liikkeelle lämpötiloista, niin Suomeen olisi syksyksi lokakuu-joulukuu ajalle luvassa parviajon perusteella 0-1 C keskiarvoa lämpimämpää. Sama näyttäisi pitävän myös marraskuu-tammikuu ajanjaksolle. Mutta sitten mennäänkin itse talvikuukausiin joulukuu-helmikuu. Tälle ajanjaksolle olisi ennusteessa luvassa 0.5-1.5 C keskiarvoa lämpimämpää. Itse asiassa koko pohjoinen Eurooppa kuuluisi tähän normaalia lämpimämpään alueeseen. Aivan eri asia on sitten vielä pohjoisemmat alueet kuten Jäämeri ja muut arktiset alueet. Tuon tämän kesäisen ennätysrunsaan Pohjoisnavan sulamisen myötä talvi saattaa olla siellä lämpimin satoihin vuosiin. Esim. koko alue Grönlannista Siperiaan olisi yli 2 C lämpimämpi kuin ajankohdan keskiarvo. Mikäli tämä toteutuu olisi se erittäin merkittävä tapahtuma, joka entisestään edistäisi ilmaston lämpenemistä.

Eli leuto talvi näyttäisi tuon ennusteen mukaan olevan tulossa. Jos katsotaan ilmanpainemuutoksia niin syksyllä näyttäisi Länsi-Euroopassa olevan 0-1 hPa korkeampi paine kuin normaalisti, kun taas juuri Suomen kohdalta itään olisi 0-1 hPa normaalia alempi paine. Tämä on hieman ristiriidassa tuon lämpötilaennusteen kanssa, sillä tämä tilanne merkitsisi Suomeen keskimääräistä suurempaa pohjoisvirtausta. Toisaalta jos ajatellaan, että tuo Brittein korkea olisi sulkukorkeatyyppiä, kulkisi Atlantin matalat sen yli ja tipahtaisi Suomen kohdalla etelämmäksi. Vaikka niistä siis aina tulisikin niitä kylmiä annoksia olisi sää kuitenkin lämpimämpi sillä korkeapaineen puutteen myötä kaikkein kylmimmät kelit puuttuisivat. Eli lämpötilat olisivat suht tasaisia, vaikkakin aikaisia lumisateita saattaisi tulla. Sitten marras-tammikuulla koko Eurooppa kuuluisi normaalia matalamman paineen alueeseen. Lopulta joulu-helmikuu Suomessa olisi 0.5-1.5 hPa normaalia alhaisempi paine. Nämä ennakoisi sitä mitä lämpötilatkin, Pohjois-Eurooppaa pommitettaisiin enempi matalapaineilla.

Sademäärät ovat samansuuntaisia mitä lämpötila ja ilmanpaine-ennusteet lupailevat. Syksy loka-joulukuu olisi sateiltaan suunnilleen keskiarvoa. Marras-tammikuu olisi Itämeren rannikkovaltioiden osalta niukasti normaalia sateisempi. Sitten vielä joulu-helmikuu, joka olisi lähes koko Euroopassa normaalia sateisempi, ei merkittävästi, mutta hiukan.

Lisäksi Metofficen ennusteesta löytyy meriveden lämpötilaennuste. Se ennustaa, että loka-joulukuussa Itämeri olisi 0.5-1 C normaalia lämpimämpi. Marras-tammikuussa meri olisi lähes 1 C keskiarvoa lämpimämpi kuten myös joulu-helmikuun ajanjaksolla. Näin ollen Itämeri ei näyttäisi sulavan kovinkaan merkittävästi ja se lämmittäisi jälleen rannikkoseutuja.

Sitten siirrytään Metofficen antamaan statistiseen NAO-indeksin ennusteeseen tulevalle talvelle. NAO-indeksi kuvaa kansankielellä Islannin stationäärisen matalapaineen ja Azorien yllä olevan korkeapaineen välistä eroa. Mitä suurempi indeksi on, sitä suurempi niiden välinen suhde eli periaatteessa ne ovat voimakkaampia. Käytännön säähän tämä vaikuttaa niin, että jos indeksi on korkea on näiden systeemien välinen virtaus Atlantilta voimakkaampi ja samalla etenkin Pohjois-Eurooppaan virtaa Atlantilta lauhaa ja kosteaa ilmaa, joka puolestaan pitää sään sateisempana ja lämpimämpänä. Samalla Etelä-Euroopassa on viileämpää ja kuivempaa. Ennusteessa indeksi olisi -0.05 virhemarginaalin ollessa ± 1. Eli hyvin heikosti negatiivinen indeksi povaisi, hiukan kuivempaa ja viileämpää talvea tänne pohjoiseen, mutta koska virhemarginaali on pari kertaluokkaa suurempi ei tuohon ennusteeseen voida pahemmin luottaa. Viime talvelle ennuste oli n. +0.8 ja lopulta havaittu indeksi oli +1.1. Eli tähän verrattaessa ei tuleva talvi olisi yhtä leuto ja sateinen kuin viime talvi.

Muuta hauskaa nippelitietoa sieltä myös löytyy. Todennäköisyys, että joulu-helmikuu on selvästi keskiarvoa lämpimämpi on Suomessa 25-45 % ja todennäköisyys, että on selvästi normaalia kylmempää on 5-25 %. Todennäköisyys, että Etelä-Suomessa on talvella normaalia lämpimämpää on 40-80%.

Eli nämä kaikki ennusteet pohjautuu siis vain yhteen lähteeseen eli Metofficen kausiennusteisiin. Yhteenvetona siis  tuleva talvi näyttäisi sellaiselta, että etenkin Etelä-Suomessa talvi on joko normaalia lämpimämpi tai selvästi normaalia lämpimämpi. Lisäksi kylmimmät kuukaudet joulu-helmikuu ovat suhteessa lämpimimpiä ja sateisimpia. Kaikkien näiden ennusteiden luotettavuus on kohtalaista parhaimmillaan. Pikemminkin ne ovat suuntaa antavia ja niihin ei tule luottaa sokeasti. Ennusteet parantuu mitä pidemmälle syksyä mennään.

Lisää kuvia alla olevasta linkistä

Tästä pääset kuvagalleriaan

Jani  kirjoitti 01.10.2007 - 23:15
Mielenkiintoinen sää katsaus talveen, lauhalta näyttää.
Joku kansaennustaja ennusti että nyt tulee pysyvä Lumi vasta Helmikuussa, kun viime talvena tammikuussa, eli vielä kk myöhemmin nyt, saapa nähdä, aika sateinen voi olla tää loppusyksy..?

Jasmo kirjoitti 03.10.2007 - 11:12
Oikein hyvää ja mielenkiintoista tietoa. Entä, mitä ennustetaan keski-eurooppaan ja alpeille? Viime vuonna sielläkin kai oli ennätyslämmin (joku ennätys ainakin :) ) talvi.
Pauli kirjoitti 03.10.2007 - 13:53
Keski-Eurooppa on suht samanlainen kuin Etelä-Suomi. Nuo pitkät ennustemallit ei pysty varmaan ihan Alppeja rajaamaan, mutta näyttäisi siltä, että suuri osa Eurooppaa olisi normaalia lämpimämpi. Lähinnä Espanja ja Ranska olisi lähinnä ajankohdan keskiarvoa. Sitten Itämeri, Jäämeri ja Suomesta etelään eli Balkanit ja Baltiat olisi suhteessa lämpimimpiä. Mitä tuossa on nyt selaillut näitä ennusteita, niin ei tästä talvesta näyttäisi aivan yhtä leutoa tulevan kuin viime talvesta, mutta kuitenkin normaalia lämpimämpi.

Itse asiassa tuossa viikon päästä näyttäisi alkavan viileä trendi ja sää kylmenisi. GFS mallin pääajo (joka on kylläkin parviajon ääripäätä) ennustaa jopa, että ensimmäiset räntä- ja lumikuurot tulisi eteläänkin ensi viikon tiistaina/keskiviikkona. Euroopan keskus ei niin agressiivinen ole, mutta ei pitäisi sitä mahdottomana ensi viikon loppupuolella. Eli kylmää on tulossa.
air max shoes kirjoitti 25.01.2011 - 04:10
Thanx for the effort, keep up the good work Great work, I am going to start a small Blog Engine course work using your site I hope you enjoy blogging with the popular BlogEngine.net.Thethoughts you express are really awesome. Hope you will right some more posts.
discount rosetta stone kirjoitti 26.09.2011 - 05:14
I have to admit this in general My business is actually floored utilizing this type of web site.It is possible to make sure you could be impassioned on the subject of ones own creating. If only I saw it gained your capability to jot down. When I look ahead to a lot more messages and you will be moving back.
north face apex bionic kirjoitti 31.10.2011 - 03:48
That is why, You definitely are entitled to an important round of golf connected with applause in your blog post plus much more in particular, yuor web blog generally speaking. Very good quality components
Hermes Uk kirjoitti 27.03.2012 - 11:45
Thanks for sharing this opinion. Regards for you. Good job! Very helpful information This is a cool blogging platform.
custom term paper kirjoitti 27.04.2012 - 14:19
I just wanted to comment your blog and say that I really enjoyed reading your blog post here. It was very informative and I also dig the way you write! Keep it up and I’ll be back to read more in the future.
term paper writing service
term paper help
Louis Vuitton Purses kirjoitti 15.05.2012 - 09:53
I admire the valuable info you offer you inside your articles. I'll
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kuvaus

Kuvablogi säästä Suomessa ja muualla maailmassa helsinkiläisen meteorologian opiskelijan silmin.

Itsestäni

 

Olen Helsinkiläinen meteorologi. Ikävuosia on tullut täyteen 25, joista nelisen vuotta on vietetty Saksassa. Nyt olen kuitenkin jämähtänyt tänne Suomen makoisaan ilmastoon..

Sähköpostia voi lähettää osoitteeseen: pauli.j.jokinen@helsinki.fi

In English

Welcome to my photoblog about the weather in Helsinki. Although this written part of the blog is totally in Finnish, the photo gallery contains pictures with English captions.

You can find the gallery here.

Click for Helsinki, Finland Forecast
eXTReMe Tracker