Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
07.05.2010 - 22:00

Maanantaina pohdittiin kuinka käykään viikonloppuna etelästä saapuvalle lämpimälle ilmamassalle. Niinhän siinä sitten tulee todennäköisesti käymään, että ilmamassa itsessään yltää Suomen ylle, mutta aivan pinnan ylle jää kylmä kakku, joka pitää lämpötilat kurissa. Pilvipeite pysyy myös runsaana, joten tällä kertaa yli +20 lämpötilat jäävät Viron ja Venäjän asiaksi ja Suomen puolella saadaan tyytyä +10 asteen molemmin puolin oleviin lämpötiloihin. Tilanne on kuitenkin melkein niin pienestä kiinni kuin vaan voi olla, että aivan etelässä lämpötilat pääsisivät kesäisiin lukemiin. 

Tuohon lämpimään sektoriin kehittyy lauantain aikana ukkosia, jotka matkaavat kohti koillista. Matkatessaan kohti Suomea ne menettävät yhteyden pintaan ja muuttuvat kohokonvektioksi. On pieni mahdollisuus, että aivan etelässä/kaakossa voisi lauantain illan ja sunnuntain vastaisen yön aikana esiintyä ukkosta. Lähinnä kyseessä näyttäisi olevan "mössöukkosta", eli piirteetöntä pilveä, jossa esiintyy vaimeaa salamointia. Ukkospuuskia tai rakeita ei ole odotettavissa. Parhaat ukkoset jäävät lauantaina Viron ja sunnuntaina Venäjän puolelle kun lämpimin ilmamassa siirtyy idemmäksi.

Viikonloppu on siis päällisin puolin epävakainen, mutta maanantaiksi sää hieman poutaantuu. Lämpimintä on idässä missä päästään auringon lämmittäessä hieman yli +15 asteen. Tiistain osalta ennusteet jo hieman hajoavat, mutta mielenkiintoa herättää keskiviikon/torstain paikkeilla melko todennäköisesti saapuva lämmin ilmamassa. Se on tuomassa Suomeen ensimmäisen kesäisen tuulahduksen. Alla on GFS mallin perjantai-iltapäivän pääajon ennuste ilmamassan lämpötilasta (lämpötila n. 1,5 km korkeudella) ensi viikon perjantain vastaiseen yöhön saakka.

Kuten animaatiosta nähdään, saattaa viikon puolivälissä virrata kaakon suunnalta lämmintä ilmamassaa. Osassa maata 2 metrin korkeudella lämpötilat kohoavat useiden mallien ennusteissa +20 asteeseen tai hieman yli. Samassa kaakkoisvirtauksessa liikkuu myös sateita ja ukkosia. Yksityiskohtien ja tarkan ajoituksen määrittäminen on vielä vaikeaa, mutta luottamus kesäisten säiden ensimmäiseen vyöryyn on olemassa. Pidemmän ennusteen mukaan sää jatkuisi lämpimänä vielä seuraavallakin viikolla, mutta kuun loppua kohti sää mahdollisesti viilenisi jälleen. Tarkastellaan alkuviikolla tuota ensi viikon lämpenemistä ja ukkosia tarkemmin.

Tuomo T. kirjoitti 10.05.2010 - 08:47
Tosi korkeita lämpötiloja on tosiaan tälle viikolle luvassa! Koska itäpuolella on niin iso korkeapaine, niin periaatteessa kesäistä voi jatkua hyvinkin pitkään. Mikä lienee ennuste kestosta nyt?
Tuomo T. kirjoitti 10.05.2010 - 10:52
Vaikka tilastojen perusteella ei tunnetusti voi ennustaa tulevaa, näyttää kuitenkin siltä, että helleputki toukokuussa ei yleensä lupaa lämmintä kesää.

Esimerkiksi toukokuussa 2004 oli melkein viikon helleputki, mutta kesä itsessään oli melko sateinen ja viileä. Toukokuu 1993 taas oli näköjään monin paikoin kaikkien aikojen lämpimin, mutta kesä todella kurja. Hyvin lämmin 1984 toukokuu ei myöskään taannut hellekesää. Toisaalta 2002 kesä kyllä alkoi jo toukokuussa päättyen vasta syyskuussa.

matti kirjoitti 10.05.2010 - 13:03
Joo mahtavalta näyttää Suomen ennusteet tällä hetkellä! Näyttää muuten spc.noaa.gov Oklahomaan high risk täksi päiväksi.
Tuomo T. kirjoitti 11.05.2010 - 13:15
Saa nähdä, miten kauan lämmintä ilmaa virtaa Suomeen. Tietyissä ennusteissa on ennustettu matalapaineen iskevän ensi viikolla lännestä mutta joka toinen ennuste on taas sitä mieltä, että korkeapaine pitää pintansa.
henri kirjoitti 11.05.2010 - 20:04
Terve Pauli, Kysyisin, että onko mahdollisuuksia Oulussa nyt lämpöaallon aikana esiintyä ukkosta, koska merenrannalla ollaan, ja meri jopa jäässä osittain vielä?
Pauli kirjoitti 11.05.2010 - 21:27
Tuomo T: Lämmintä ilmaa riittää ainakin ensi viikolle asti. Pieniä viitteitä on, että ensi viikon puolivälissä saattaisi hieman viiletä, mutta toisaalta tällöin ennustettavuus on jo huonoa, eli ei voida sanoa juuta eikä jaata.

Henri: En ole vielä tulevien päivien ukkosia ehtinyt tarkemmin katsoa. Teoriassa kyllä ukkoset ovat siellä mahdollisia, vaikka meri olisi jäässä (rintamaukkosissa tai ns. "kohokonvektiossa"). Tällöin ukkoset ponnistavat rajakerroksen yläosista, jolloin ei ole väliä minkälaisia lämpötiloja pinnassa on. Toinen mahdollisuus on se, että tuulee reippaasti mantereelta kohti merta. Tällöin ukkoset saavat kosteuden ja lämmön mantereen puolelta ja kylmä meri ei vaikuta nimenomaan rannikon ukkosiin (merelle siirtyviin soluihin se vaikuttaa jos konvektio käynnistyy pinnasta).
Tuomo T. kirjoitti 12.05.2010 - 08:25
Tähän aikaan tyypillinen päivälämpötila on etelässä noin +15 astetta, joten +25 astetta on kymmenen astetta tavallista korkeampi. Uskomatonta sinänsä, että vielä viime perjantaina Helsingissä oli +4 ja vesisadetta!

Koska en koskaan ole oppinut pitämään helteistä, toivon, että oikein kuumia päiviä on vähän. Niitä kuitenkin riittää kesäkuukausina.
Tuomo T. kirjoitti 12.05.2010 - 10:37
Lupaan spammailla jatkossa vähemmän, mutta yleisen matikan päälläni laskin, että koko maassa vuoden neljä ensimmäistä kuukautta ovat olleet yhteensä n. 1-2 astetta keskimääräistä viileämpiä. Siis jos toukokuusta tulisi - niin kuin voi vielä käydä - pari astetta keskimääräistä lämpimämpi, niin alkukuu olisi ollut melko "plus miinus nolla" kesäkuun alkaessa.

Joku paremmalla matikkapäällä varustettu voi torpedoida minut!
Jani Oulu kirjoitti 13.05.2010 - 14:47
Oulussa ainakin kesäinen sää.. +20 ja ylikin eri mittaus pisteet.. jopa +22+23, eli enempi kuin ennustettiin.. kesäinen sää jatkuu vissiin Ti asti ainakin..lämpötilojen osalta..
Tuomo T. kirjoitti 13.05.2010 - 20:17
Yllättävän pitkään näyttää ennusteiden mukaan pitävän pintansa tuo korkeapaine ja näin ollen kesäinen sää! Idän korkeapaine on tosi suuri ja niinpä se puskee länteen päin ja blokkaa matalia pois. Viikon kesäkelit ovat helposti mahdollisia.
matti kirjoitti 14.05.2010 - 11:37
GFS näyttää vain paremmalta ja paremmalta kesäkelejä ajatellen. Lappeenranta +26 tällä hetkellä
Jani Oulu kirjoitti 14.05.2010 - 18:13
Oulussa tänään Pe +25.5-+27.5 eri mittauspisteissä, eli helteessä mennään, eilen virallinen +25.2
Kruunupyyssä jo +29.6 :))
Tuomo T. kirjoitti 14.05.2010 - 18:32
Luin, että toukokuun kaikkien aikojen ennätys on +31 astetta, joten siitä ei ole kauas jääty!
Jussi kirjoitti 15.05.2010 - 07:40
Toivoisin Paulilta päivitystä siitä, kuinka pitkään näin lämmintä säätä oikein voi jatkua! Tuntuu, että päivä päivältä ennustetaan vain korkeampia lukemia pitemmäksi aikaa. Tämä on kuin suoraan heinä-elokuusta!
matti kirjoitti 15.05.2010 - 10:12
Joo alkaa näyttää siltä ettei ole ihan hetkeen toukokuussa vastaavaa nähty :) Tänään taas hellerajat paukkuu urakalla
Tuomas kirjoitti 15.05.2010 - 11:02
Rannikoiden hämmästyttävä kuumuus "maatuulella"

Kuten yllä jo todettiin, eilen Kruunupyyssä mitattiin ajankohtaan nähden ennätykselliset 29,6 astetta. Haluaisinkin kysyä Paulilta yleisemmästä ilmiöstä, joka saattaa liittyä myös eiliseen ennätykseen: mistä johtuu rannikoiden hämmästyttävä kuumuus silloin, kun tuuli puhaltaa mantereen puolelta?

Olen nimittäin havainnut (tai ollut havaitsevinani) ilmiön usein aiemminkin -- yleensä tosin etelärannikolla, koska asun täällä. Esimerkiksi viime vuonna oliko se 1.6. Helsingissä oli noin +28 astetta lämmintä, kun Hyvinkäällä yllettiin hädin tuskin 25:een. 2.7.2009 oli yhtä lailla pohjoistuuli ja kuumaa, mutta en muista lukemia. Heinäkuun lopulla 2006 oli myös samanlainen tilanne.

Eilen Pohjanmaan sisämaassa lämpötilat olivat yleisesti noin +26--27 asteen tienoilla. Korkeuseroa Kruunupyyhyn on enimmilläänkin vain 150 metriä, mikä tarkoittaisi 1,5 astetta selkeällä säällä.

Hyvinkään ja Helsingin välillä korkeuseroa on vielä vähemmän, ehkä 70 meträ.

Kysynkin siis, onko tässä kyse satunnaisista ilmiöistä ja omalta osaltani huonosta havainnonteosta? (Virheenä esim. se, että Hyvinkäälle olisi jo ehtinyt kylmempi ilmamassa.)

Vai tunnetaanko säätieteessä "oppikirjaselitys" sille, miksi rannikot lämpiävät maatuulella huomattavasti kuumemmiksi kuin mitä pelkkä adiabaattinen lämpeneminen antaisi myöten? Esimerkeissähän rannikon ero sisämaahan on jopa 1,5--3 kertaa suurempi kuin mitä korkeuserosta voisi laskea. Mikä selittää tämän?
Mika kirjoitti 15.05.2010 - 13:43
Erittäin mielenkiintoinen kysymys Tuomas! Minäkin olen havainnut täsmälleen saman mm. etelärannikolla ja muutenkin seurattuani lämpötilojen kehitystä mm. Ilmatieteen laitoksen paikallissääsivuilta. Odotan kiinnostuneena Paulin vastausta...
Tuomo T. kirjoitti 16.05.2010 - 08:10
On muuten täysin odotettavissa, että tässä kuussa paukkuu toukokuun kuukausikeskiarvoennätykset mutta myös hellepäiväennäykset. Esim. Oulussa hellepäiviä on ennätysvuonna ollut 2 tai 3, nyt jo se määrä täynnä.
MIIKKA kirjoitti 17.05.2010 - 00:07
Onneksi ennusteiden mukaan viilenee loppukuuta kohti.
henkka kirjoitti 17.05.2010 - 13:46
Oulussa ollut nyt 4 helle pv putkee, jokaisena päivänä ollut ainaki se +28 virallisesti. paikoin lähelle 29+ ja komea ukkonenkin ollut.
Jani kirjoitti 17.05.2010 - 18:03
Oulussa tosiaan ollut lämmintä ja hellettä, mutta Kunnon Ukkonen on jäänyt kokematta, ainakin keskustan alueen tuntumassa.. jyrähdellyt on mutta kaukana
Tuomo T. kirjoitti 17.05.2010 - 18:06
Tilasin ilmastopalvelusta listan paikkakuntakohtaisista toukokuun helle-ennätyksistä (kiitos Asko Hutila!). Siitä käy ilmi, että enimmillään huippuvuosina (mm. 1963, 1984 tai 1993) on hellepäiviä ollut 7, Utissa ja Lapinjärvellä. Sen sijaan Oulussa on jo nyt rikkoutunut helle-ennätys, aiempi oli 3 hellepäivää vuodelta 1984. Useita hellepäiviä on vielä luvassa, joten Oulu pistää kerralla tilastot uusiksi!

Kruunupyy, jossa nyt on kolisteltu myös +30 astetta, on kunnostautunut pari kertaa ennenkin, 1981 ja 1984, silloin viidellä hellepäivällä. Voisi siis kuvitella, että myös silloin on ollut samanlanen tilanne: kaakosta puskee kuumaa ilmaa, joka lämpenee vielä mannerta ylittäessään ja on kuumimmillaan länsirannikolla!

On ollut aika uskomatonta katsoa sääkarttoja, kun samalla Etelä-Ruotsissakin on ollut max. +10 ja Itävallassa satoi lunta! Viime vuonna tähän aikaan siellä oli +30 ja Berliinissäkin helteet alkoivat huhtikuun puolivälin tienoilla.


Henkka kirjoitti 18.05.2010 - 16:43
Oulussa tänään 5 päivä virallisesti putkeen hellettä. ja varmaan huomennakin ja Torstaina tulee hellettä et on tää jo aika uskomatonta.
Jani kirjoitti 18.05.2010 - 18:39
joo, aamulla näytti että ei tuukkaan hellepäivää, vaan niinpä pilvet katosi ja lämpötila nousi jopa iltaa kohtikin vaan.. aamulla ripsi vettäkin..
Pauli kirjoitti 18.05.2010 - 19:09
Tuosta rannikkokaistaleen lämpöisyydestä verrattuna sisämaahan minulla ei ole mitään faktatietoa. Tässä nyt kuitenkin joitakin heittoja.

Rannikko tuppaa olemaan alkukesästä aurinkoinen ja niinpä aurinko pääsisi tällöin lämmittämään rannikkoa enempi kuin sisämaata, jossa kumpupilvet hieman häiritsevät. Tämä siis edellyttää, että virtaus käy kunnolla mantereen puolelta ja merituuli ei vallitse.

Toinen liittyy maanpinnan yllä olevaan kosteuteen. Viileä meri mahdollistaisi kuivemman ilman sekoittumisen mantereen puolelle, jota aurinko lämmittäisi ja täten nostaisi lämpötilaa.

Viimeinen nopeasti tempaistu teoria liittyisi kasvillisuuten. Näin nopeassa lämmityksessä ei vielä aluksi ollut kunnolla kasvillisuutta, joka sitoisi lämpöä evapotranspiraation kautta. Nyt auringon energia meni tehokkaammin pinnan lämmittämiseen (vähän samaan tyyliin kuin aavikko vs. tropiikki).

Nämä nyt olivat karkeita heittoja mitä nopsasti keksin.
Jussi kirjoitti 18.05.2010 - 20:35
Tänään tuli ECMWF:ltä melkoisen ympäripyöreä kausiennuste kesäksi:

"ECMWF:n 15. toukokuuta 2010 julkaiseman vuodenaikaisennusteen mukaan kesä on Lapissa hieman tavanomaista lämpimämpi, eli kesä-elokuun keskilämpötila on 0-0,5 astetta tavanomaista korkeampi. Sen sijaan muualla maassa ei ole keskilämpötilan suhteen selviä viitteitä poikkeamasta suuntaan tai toiseen. Maan etelä- ja länsiosassa arvioidaan olevan jonkin verran tavanomaista sateisempaa,. Sen sijaan maan itä- ja pohjoisosassa ei ole sateisuuden suhteen selviä viitteitä poikkeamasta suuntaan tai toiseen."

REvi tästä konkretiaa! ;)

Anonyymi kirjoitti 29.08.2010 - 08:44
air max shoes kirjoitti 25.01.2011 - 04:17
I think this is a great post. One thing that I find the most helpful is number five. Sometimes when I write, I just let the flow of the words and information come out so much that I loose the purpose. It’s only after editing when I realize what I’ve done. There’s defiantly a lot of great tips here I’m going to try to be more aware of.
moncler jackets sale kirjoitti 07.10.2011 - 05:21
In addition, you will get two ample zippered pockets about the chest. discount moncler mens rod jacketsThis is absolutely a abundant shirt frequently bottomward force with his hat adjustable, moncler men jackets sale so we accept to analysis their adeptness to accumulate warm.how to dry the Moncler women jackets and coatsPlease dry them in a aerial accustomed environment. discount Moncler Womens Vest But bethink that never put the down jackets anon beneath the able light, because the ultraviolet application will abort the apparent of jackets.natural lamskin materials, the fabric breath thus your feet won’t get tired or stinky in the warm weather, too.
moncler jackets sale kirjoitti 07.10.2011 - 05:22
These are not your standard parkas and leather jackets. With a nip in the air, winter would seem to have arrived, discount moncler mens rod jackets which demands for hotter garments and wardrobes.
moncler men jackets sale In order to make it looks quite distinctive when our designers designing the jacket, more features are added to it, which shows its special design. How about buy the jackets? discount Moncler Womens Vest The moncler jackets appear to be an excellent fit in these circumstances. One of the easiest ways for a man to define his style is by choosing a high quality piece of outerwear.
buy Facebook likes kirjoitti 01.03.2012 - 15:05
Buy Facebook likes from fan bullet and increase your fan list. Fan bullet helps you get as many likes as you want and that too at very reasonable price. For details click http://www.fanbullet.com/facebook-fans/.
Admissions essay kirjoitti 09.03.2012 - 11:54
Your post is really good and informative. I'm surprised that your post has not gotten any good quality, genuine comments. You have done a great job by posting this article.Thanks
Vas 5054a kirjoitti 23.03.2012 - 04:57
Free Scanner Driver Downloads. Update Your Scanner Drivers Now 100Z X431 diagun
Launch X431
Autoboss V30
Bulk sms kirjoitti 23.03.2012 - 05:35
Amazing and interesting concept on your website.fantastic article and great post. Each and every title is very interesting. thanks for sharing the information.
International bulk sms kirjoitti 23.03.2012 - 06:14
Really I feel strongly about your site and lot of information gather.your article is fantastic and learning on this topic. thanks for sharing.
Bulk sms india kirjoitti 23.03.2012 - 06:46
Enjoying every little bit of it and I have you bookmarked to check out new stuff you blog post.
bulk sms service kirjoitti 23.03.2012 - 07:14
Thanks for publishied and really good thought for popular your website.nice collection of gathering information.thanks
Tiffany Rings kirjoitti 06.04.2012 - 05:58
I really wanted to construct a simple message to thank you for some of the unique facts you are sharing on this website.
cheap oakley sunglasses kirjoitti 06.04.2012 - 06:54
I just wanted to inform you about how much we appreciate everything you’ve provided to help improve lives of an individual in this theme. Through your articles, I’ve really gone through just a newcomer to an expert in the area. It truly is truly a honor to your work. Thanks
Louis Vuitton Speedy kirjoitti 13.04.2012 - 04:25
Success is the ability to go from one failure to another with no loss of enthusiasm.
coursework help kirjoitti 20.04.2012 - 09:02
Your post is really good and informative. I'm surprised that your post has not gotten any good quality, genuine comments. You have done a great job by posting this article.Thanks
Coach Outlet Online kirjoitti 23.04.2012 - 10:54
Coach spokesman said yesterday to our newspaper inquires, it can't reveal this year on March 2. From sales figures, but says from the whole industry, the luxury market to keep the rate of growth of the past is difficult, but Coach Outlet stores don't think market sales will be slowed sharply, and emphasizes the importance of Chinese consumers are not only for our domestic retail, stores in the developed countries also had a positive effect. Coach so far this year 1 statutory interpretations annual performance is still maintain a high level, in the period of Hong Kong and Macao with store sales growth and as high as 40%.
In addition, global luxury giant Coach Outlet Online website said this month, although China's economic growth slowed, but the luxury market demand has accelerated. China in recent years as the main growth engine luxury retail, leave is like concealed, but Burberry said, will remain five years to 100 stores in China between the plans.
Coursework writing kirjoitti 24.04.2012 - 17:12
The article content is novel, and I like to read this type of article!
thesis writing service in czech republic kirjoitti 27.04.2012 - 15:28
Thanks for publishied and really good thought for popular your website.Amazing and interesting concept on your website.Fantastic article and great post.
Write my thesis kirjoitti 28.04.2012 - 10:59
I enjoy what you’ve got right here, adore what you’re stating and the way you say it.This is a very interesting article.
write my essay china kirjoitti 28.04.2012 - 15:55
The article content is novel, and I like to read this type of article! .Amazing and interesting concept on your website.Fantastic article and great post.
master thesis writing kirjoitti 03.05.2012 - 15:22
This is a great inspiring article.I am pretty much pleased with your good work.You put really very helpful information. Keep it up.
mcx tips kirjoitti 04.05.2012 - 12:08
I think the things you covered through the post are quiet impressive, good job and great efforts. I found it very interesting and enjoyed reading all of it…keep it up, lovely job..
Resume help kirjoitti 04.05.2012 - 18:09
Nice post. I was checking constantly this blog and I am impressed!
Write my essay kirjoitti 05.05.2012 - 12:07
This is a great inspiring article.I am pretty much pleased with your good work
thesis writing service in australia kirjoitti 05.05.2012 - 17:02
This is actually the kind of information I have been trying to find. Thank you for writing this information.
attorney resumes kirjoitti 07.05.2012 - 11:39
The post is very nicely written and it contains many useful facts.
Thanks for a nice share you have given to us with such an large collection of information.
islamic banking masters  kirjoitti 07.05.2012 - 16:41
 Thanks for the information, I'll visit the site again to get update information
teachers resume kirjoitti 08.05.2012 - 15:07
Great information you've provided us with here. Thanks so much for sharing. Good effort.
multiple choice questions service  kirjoitti 11.05.2012 - 16:51
very significant article for us ,I think the representation of this article is actually superb one. This is my first visit to your site.

multiple choice questions service
personal statements kirjoitti 12.05.2012 - 20:54
Useful information shared.I am very happy to read this article.thanks for giving us nice info.Fantastic walk-through. I appreciate this post.Thanks.
press release writers  kirjoitti 13.05.2012 - 18:48
Nice information, many thanks to the author. It is incomprehensible to me now, but in general, the usefulness and significance is overwhelming. Thanks again and good luck!
professional cv services  kirjoitti 13.05.2012 - 18:49

This will be useful for the readers. Anyway i really appreciate the effort of making this kind of post.I am very happy to find this bolg. Thanks for creating the page
online tutoring services  kirjoitti 14.05.2012 - 16:43
Awesome read. Thanks a lot for sharing this with us.

online tutoring services
phd proposal kirjoitti 14.05.2012 - 19:51
This site published a great information to user and thanks for sharing this matter.
creative essay writing kirjoitti 15.05.2012 - 17:40
This is a great inspiring article.I am pretty much pleased with your good work.You put really very helpful information.
paper writing services  kirjoitti 15.05.2012 - 19:47
very significant article for us ,I think the representation of this article is actually superb one. This is my first visit to your site.
There is obviously a lot to know about this. I think you made some good points in Features also

paper writing services
personal essay  kirjoitti 15.05.2012 - 19:50
Waiting to read more updated information thanks for sharing such an great article.

personal essay
personal statement editing service  kirjoitti 16.05.2012 - 13:36

Thanks for sharing. i really appreciate it that you shared with us such a informative post..

personal statement editing service
personal statement law school  kirjoitti 16.05.2012 - 18:16
Good post i like the way you have presented .thanks for the wonderful post.
Tickets for Formula 1 kirjoitti 17.05.2012 - 21:59
Useful information shared.I am very happy to read this article.thanks for giving us nice info.Fantastic walk-through. I appreciate this post.Thanks.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kuvaus

Kuvablogi säästä Suomessa ja muualla maailmassa helsinkiläisen meteorologian opiskelijan silmin.

Itsestäni

 

Olen Helsinkiläinen meteorologi. Ikävuosia on tullut täyteen 25, joista nelisen vuotta on vietetty Saksassa. Nyt olen kuitenkin jämähtänyt tänne Suomen makoisaan ilmastoon..

Sähköpostia voi lähettää osoitteeseen: pauli.j.jokinen@helsinki.fi

In English

Welcome to my photoblog about the weather in Helsinki. Although this written part of the blog is totally in Finnish, the photo gallery contains pictures with English captions.

You can find the gallery here.

Click for Helsinki, Finland Forecast
eXTReMe Tracker